Heräsin aamulla kirkonkellojen soittoon. Soitto oli vaimean pehmeää, mutta kuitenkin siihen havahtui. Katsoin puhelimen kelloa, että vartti olisi vielä varaa nukkua. Harmitti, että soitto jatkui melkein koko tuon vartin, mutta oli kuitenkin kiva herätä vaihteeksi johonkin muuhun kuin herätyskelloon.
Lautta Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin oli varattu kello 10.15, mutta olimme satamassa ajoissa, ja meidät laivattiin aiempaan kello 9.45 lauttaan. Olin riskillä liikenteessä ja jättänyt matkapahoinvointilääkkeen ottamatta, mutta 45 minuutin lauttamatka meni hienosti ilmankin.
Puttgardenista ajoimme ensin Lyypekin ohittaen Wismariin lähimmälle DEKRAn katsastusasemalle ostamaan autoon vihreän tarran (green emission sticker), jotta saisimme ajaa autolla Berliinin hotelliin. Gold Palais hotellimme sijaitsee ns. vihreällä alueella, jonne tarvitsee auton päästöluokan osoittavan tarran. Väärään kulmaan tuulilasiahan se tuli liimattua, mutta jospa se silti välttäisi sakoilta.
Saksan moottoriteillä ajetaan todella kovaa, ja matkanteko on pumppaavaa. Ajetaan jopa yli kahtasataa, mutta koska kaistoja on vain kaksi, niin rekkojen, karavaanareiden, teslojen ja muun hitaamman väen vuoksi jarruvalot palavat lähes koko ajan ohituskaistalla. Espanja-automme kulki helposti 180 km/h alamäessä, mutta pääosin kuljimme 140-150 kilometrivauhtia. Kaiken jarruttelun ja jonossa ajamisen johdosta päivän keskinopeus asettui noin 100 km/h.
Espanja-automme tykkää selvästi kovasta ajosta. ”Mustikka” oli piristynyt jo eilisestä Ruotsin läpiajosta, ja ajonopeuden nosto 110 kilometrin tuntivauhdista Saksan 140 kilometrin vauhtiin varmaan puhdistaa koneistoa entisestään. Hän saa nyt palautua pari päivää hotellin parkkihallissa, hyvin alkaneen muuttomatkan jälkeen.
Saavuimme hotelliimme ”vihreällä vyöhykkeellä” iltapäivällä. Hotelli sijaitsee 10 minuutin päässä Alexander Platzilta, joka omasta mielestäni on Berliinin sydän. Olen berliiniläinen 1999-2000 vuosilta, jolloin asuin ja opiskelin entisen Itä-Berliinin alueella. ”Alex” ei ole juurikaan muuttunut 23 vuodessa, ratikka- ja S-Bahn huristelevat vanhoja ratojaan, rakennukset ovat edelleen DDR:läisen suuria ja väkeä on kuin pipoa. Ruoka on hyvää, ja sitä on paljon.
Tänään hotellihuoneemme parvekkeelta näkyy Fehrsehrturm, ja avonaisesta parvekkeen ovesta kuuluu kaupungin melut. On ihana olla tässä kaupungissa taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti