Kansalaisopiston espanjankielen alkeiskurssille oli paljon hakijoita, joten meille perustettiin toinen ryhmä, ja minäkin sain kutsun kurssille. Harmi vain, että ensimmäisenä kurssipäivänä viime viikolla meillä oli töissä kiinalaisia vieraita, enkä pystynyt osallistumaan oppitunnille. Tänään jäin kuvainnollisesti bussin alle, kun menin ensimmäiselle tunnilleni.
Tunti alkoi edellisen tunnin oppeja kerraten, ja kirjoitin kynä sauhuten vieruskaverin muistiinpanoja omaan vihkooni. Onneksi opettaja oli ollut heti alussa tilanteen tasalla ja siirtänyt viereeni edellisellä tunnilla paikalla olleen opiskelijan. Oppitunnin ensi minuuteista lähtien toistelimme sanoja, kysymyksiä ja lauseita opettajan perässä, ja työskentelemme parin kanssa. Hiki hatussa kirjoitin vihkoon sanoja, ja kiittelin itseäni, että olin tajunnut ottaa mukaani kirjoitusvälineet. Edellisestä kielikurssista on aikaa.. Pari vuosikymmentä.
Asiaa ei ennättänyt sulattaa sitä mukaa kuin sitä tuli, ja tunnin kohdalla yllätyin, kun vaihdettiin vielä paikkoja toisen parin kanssa. Palattuani omalle paikalleni, kysyin vieruskaverilta, että ei kai oppitunti kestä puoltatoistatuntia, ja tottakai se kesti.
Olin aivan loppu oppitunnin päättyessä. Innoissani, että vihdoin opin espanjaa, mutta kauhuissani, miten paljon asiaa oli tullut, miten vähän muistaisin huomenna, ja kuinka paljon vaatisi pysyä mukana muiden vauhdissa, kun en kuitenkaan pysty olemaan mukana kaikilla tunneilla. Taas ollaan bussin alla kahden viikon päästä, kun ensi viikon tunti jää väliin työmatkan takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti